- Tietoja
Puutarhajätteet ja risut kannattaa tuoda Kaskisten hyötykäyttöasemalle ajoissa, sillä muutostyöt sulkevat niiden vastaanoton väliaikaisesti tänä kesänä noin kolmeksi viikoksi. Muutoin hyötykäyttöasemalla vastaanotetaan kaikkea mitä normaalistikin, ja käytettävissä ovat niin ikään Botniaroskin palvelut lähikuntien hyötykäyttöasemilla sekä jätekeskuksessa Teuvalla. Alustava aikataulu muutostöille on 20.7.–10.8. välisenä aikana.
Yksi isompia tulevia muutoksia on ajorampin rakentaminen. Muutostöiden jälkeen autolla pääsee ajamaan konttien rinnalle siten, että tavarat voi pudottaa esim. peräkärryltä konttiin. Rappusia pitkin ei enää tarvitse kantaa vessanpönttöjä hyötykäyttöön. Muutostyön yhteydessä vaihtuu myös ajojärjestely, hyötykäyttöasemalle tulee yksisuuntainen liikenne ja erilliset portit sisäänkäynnille ja ulos. Risu- ja puutarhajätteen vastaanottokapasiteettia tullaan lisäämään, ja alueen valaistus vaihdetaan vähemmän energiaa kuluttavaksi led-valaistukseksi.
Muutostöiden aikana alueella on poikkeavia ajo- ja vastaanottojärjestelyjä. Asiakkaat ovat tervetulleita asioimaan hyötykäyttöasemalla muutostöiden aikanakin, ja asemanhoitajat neuvovat jätteille oikean paikan.
- Tietoja
Kompostointi-ilmoitus tehdään Suupohjan jätelautakunnalle.
Tällä hetkellä kompostoinnista ilmoitetaan vain, jos:
- haet pidennystä poltettavan jätteen tyhjennysväliin
- kyseessä on taajaman taloyhtiö (vähintään 5 asuntoa), jossa kompostoidaan biojätteen erilliskeräämisen sijasta
Uuden jäteasetuksen edellyttämiä kompostointi-ilmoituksia otetaan vastaan 1.1.2023 lähtien. Ilmoituksen teosta tiedotetaan tarkemmin loppuvuodesta, kun jätehuoltomääräykset on uudistettu.
- Tietoja
Oikeat:
Isojoki
Pe 20.5. klo 14─18
Jurva
Ti 17.5. klo 12─18
Karijoki
To 19.5. klo 14─18
Kaskinen
Ke 18.5. klo 14─19
Kauhajoki
Ma 16.5. klo 13─19
La 21.5. klo 9─14
Kristiinankaupunki
La 14.5. klo 9─14
Närpiö
Ti 17.5. klo 13─19
Teuva
La 14.5. klo 9─14
- Tietoja
TOUKOKUU
Isojoki
Pe 20.5. klo 14─18
Jurva
Ti 17.5. klo 12─18
Karijoki
To 19.5. klo 14─18
Kaskinen
Ke 18.5. klo 14─19
Kauhajoki
Ma 16.5. klo 13─19
La 21.5. klo 9─14
Kristiinankaupunki
La 14.5. klo 9─14
Närpiö
Ti 17.5. klo 13─19
Teuva
La 14.5. klo 9─14
ELOKUU
Isojoki
Pe 19.8. klo 14─18
Jurva
Ti 16.8. klo 12─18
Karijoki
To 18.8. klo 14─18
Kaskinen
Ke 17.8. klo 14─19
Kauhajoki
Ma 15.8. klo 13─19
La 20.8. klo 9─14
Kristiinankaupunki
To 18.8. klo 13─19
Närpiö
Ti 16.8. klo 13─19
Teuva
Ke 17.8. klo 12─18
- Tietoja
Botniaroskilla on kehitetty 1–3 luokkalaisille suunnattu uusi maksuton mobiilipeli, jossa opetetaan jätteiden lajittelua sekä kannustetaan miettimään, miten jätteen syntyä voi omassa lähiympäristössä vähentää. Ohjeet pelin käyttöön saamiseksi löytyvät botniarosk.fi -sivustolta, ja peli on rakennettu Seppo-pelillisyysalustalle.
Peli kertoo Botniaroskin Fraku-sammakosta ja tapahtumat sijoittuvat Frakun kotiin, jossa hän asuu isänsä ja isosiskonsa kanssa. Yhdessä pian 8-vuotiaan Frakun kanssa pelaajat suunnittelevat synttäreitä, jotka tuottavat mahdollisimman vähän jätettä. Pelin tehtävät annetaan ääniviesteillä Fraku-sammakon toimesta. Isä ja isosisko esiintyvät myös pelissä.
Pelin tehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevia, jotta pelissä oppiminen olisi mahdollisimman mielenkiintoista. Juhlien suunnittelun lisäksi pelaajat saavat tutustua siihen, mitä roskia tulee laittaa poltettavaan jäteastiaan, millaista jätettä ekopisteelle kuuluu ja mitä jätteillemme tapahtuu lajittelun jälkeen.
Ohjeet pelin käyttöönottoon löydät täältä.
- Tietoja
Treenaa lajittelun mestariksi tubettajakaksikko Mikael “Mikirotta” Sundbergin ja Max “Boheemi” Blomfeltin kanssa ja osallistu kevään tehokkaimpaan Rakasta joka murua -treeniohjelmaan! Neljästä haasteviikosta koostuva ohjelma tutustuttaa lajittelun saloihin, kumoaa poskettomimmat bioluulot ja tuo arkeesi uuden rutiinin: lajittelun. Roskien lajittelu ei ole koskaan ollut näin hauskaa ja palkitsevaa, sillä jokaisen viikon päätteeksi lomakkeen täyttäneiden kesken arvotaan palkinto. Seuraa bion linkkiä kampanjasivuille. Let’s treenataan!
- Tietoja
Botniarosk järjestää jälleen vuosittaisen valokuvakilpailunsa, jonka teema tällä kertaa on ”Liike”. Valokuvilla kuvitetaan vuoden 2023 seinäkalenterimme. Anna aiheen inspiroida ja kuvaa oma näkemyksesi! Kuvien tulee olla Botniaroskin toiminta-alueelta otettuja, mutta muuten tulkinta on vapaa. Kuvia otetaan vastaan mielellään eri vuodenajoilta, koska ne tulevat seinäkalenteriin eri kuukausille. Kuvat tulevat kalenteriin vaakatasossa, joten huomioithan sen kun valitset kuvat, joilla osallistut kilpailuun.
KILPAILUN SÄÄNNÖT:
- Kuvien tulee olla Oy Botniarosk Ab:n toimialueella kuvattuja. Alueeseen kuuluvat Isojoki, Karijoki, Kaskinen, Kauhajoki, Kristiinankaupunki, Närpiö, Teuva ja Kurikasta Jurvan alue.
- Kilpailuun voi osallistua enintään kolmella valokuvalla.
- Valokuvat eivät saa olla aiemmin julkaistuja, ja osallistujalla tulee olla niihin kaikki oikeudet.
- Valokuvia julkaistaan seinäkalenterissa kaikkiaan 12 kappaletta ja jokaisesta julkaistusta valokuvasta maksetaan 50 euron palkkio. Kuvaajien nimet mainitaan seinäkalenterissa julkaistujen valokuvien yhteydessä.
- Osallistumalla kilpailuun kuvaaja antaa suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn kuvakilpailun toteuttamista varten. Oy Botniarosk Ab:llä on oikeus käsitellä kuvia esitys- ja ilmaisuyhteyden edellyttämällä tavalla sekä rajata kuvia käytetyn formaatin mukaisiksi.
- Oy Botniarosk Ab säilyttää voittajakuvat. Kilpailun voittajat myöntävät Oy Botniarosk Ab:lle oikeuden käyttää lähettämäänsä seinäkalenterissa julkaistua kuvaa ja kuvaajanimeä myöhemmin viestinnässään ilman erillistä korvausta.
- Kilpailukuvat on toimitettava 15.9.2022 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
- Sähköpostiin on kirjattava seuraavat tiedot: kuvan ottopaikka ja -päivä, kuvan ottajan nimi ja kaikki yhteystiedot. Nimeä kuva osallistujan omalla nimellä. Tarkista, ettei sähköpostiohjelmasi pienennä tiedostoa.
- Kuvat toimitetaan jpeg (jpg)-tiedostoformaatissa ja ne on painoteknisistä syistä oltava vaakamallisia, korkearesoluutioisia sekä -laatuisia digitaalisia kuvia.
- Tietoja
Jouluna syntyy paljon pakkausjätettä, ja silloin ekopisteillä maltti on valttia. Botniarosk ajoittaa ekopisteidensä tyhjennyskierrokset joulua edeltävälle sekä sen jälkeiselle ajalle siten, että asiakkaat saisivat kierrätettyä sujuvasti joulun jätteet. Jos ekopisteen astiat ovat täynnä, voivat pakkausjätteet varmastikin odottaa kotona sen aikaa, että astiat ehditään tyhjentää.
Jätteen määrää voi vähentää ennalta, kun pyrkii ostamaan ruokia kohtuudella, suosii vähemmän pakattuja tuotteita tai antaa aineettomia lahjoja.
Jätelajit ja niiden oikeat osoitteet:
Kartonkipakkaukset: Rinki-ekopisteet tai kodin jäteastia
Lasipakkaukset: Kaikki ekopisteet
Metalli: Kaikki ekopisteet
Muovipakkaukset: Hyötykäyttöasemat, ne Rinki-ekopisteet, joilla vastaanotetaan muovipakkauksia, tai kodin jäteastia
Paperi: Kaikki ekopisteet
Poltettava jäte: Kodin jäteastia
Jäte:
Alumiinivuoat, -foliot ja -kääreet:
Metalli
Ilotulitteet:
- Ammutut poltettavaan jätteeseen.
- Käyttämättömät myyjälle tai maahantuojalle.
Joulukalenterit:
Suklaa- ja yllätyskalenterit:
- Muovisisukset muovipakkauksiin
- Kartonkiosat kartonkipakkauksiin
Kuvakalenteri paperiin
Joulukukat, kranssit:
Metalliosat metalliin
Multa, kasvinosat kompostiin tai biojätteeseen, muut osat poltettavaan jätteeseen.
- Jollei kompostoi, voi kukanosat ja mullan laittaa poltettavaan jätteeseen.
Joulukoristeet, esim. joulupallot ja kimallenauhat sekä muut koristeet, jotka sisältävät muovia, tekstiiliä ym. sekalaista materiaalia:
Paristolla tai sähköllä toimivat hyötykäyttöasemalle (maksuton).
Muut poltettavaan jätteeseen.
Joulukuusi:
Vastaanotetaan maksutta hyötykäyttöasemilla, tai pienittynä voi polttaa omassa tulisijassa.
Jouluvalot:
Hyötykäyttöasema (maksuton)
Karkkipaperit, karkkirasiat ja konvehtirasiat:
Kartonkiset osat sekä paperipehmuste kartonkipakkauksiin.
Muoviset osat ja konvehtien kääreet muovipakkauksiin.
Paperityyppiset karkkipaperit kartonkipakkauksiin.
Muista! Muovi- ja kartonkipakkaukset voi laittaa myös kodin jäteastiaan.
Kinkun paistorasva:
Kompostoi, tai jäähdytä tahmeaksi ja laita poltettavaan jätteeseen. Älä kaada viemäriin.
Kynttilät:
Poltettava jäte:
- Steariini
- Steariinikynttilät muovi- tai lasikuorineen
Metalli:
- Tuikkujen ja roihujen alumiinikuoret
- Hautakynttilöiden metallihatut
- Metalliset lyhdyt, joissa on lasi-ikkunat
Lahjapaperit ja -nauhat:
Poltettava jäte
- Lahjapaperit ja narut vastaanotetaan hyötykäyttöasemilla maksutta tammikuun loppuun saakka.
Lasiset pullot ja lasipurkit:
Lasipakkaukset
- Panttipullot kauppaan.
Tähtisadetikut:
Metalli
Uuden vuoden tinat:
Vanhoissa tinakengissä oli runsaasti lyijyä, ja niiden myynti on kielletty. Nykyisin kaupoissa myytävät tinakengät ovat lyijyttömiä. Vanhoja lyijytinoja ei kannata valaa, vaan ne on parempi toimittaa hyötykäyttöasemalle. Tina vastaanotetaan maksutta hyötykäyttöasemilla.
Kiitos kun lajittelet joulunakin!
- Tietoja
Suomenkielistä kalenteria jaetaan viikolla 47 lähtien, ja ruotsinkielistä aletaan jakamaan viikolla 48. Kalenterit jaetaan osoitteettomana jakeluna, ja painottamalla eri kieliversioiden jakoa eri viikoille on koitettu helpottaa ja selkeyttää jakamista.
Seinäkalenteri sisältää tiivistetyn tietopaketin jätehuollon asioista jokaiseen kotiin. Kuukausikuvat ovat upeita, alueella asuvien tai liikkuvien ihmisten kuvaamia näkemyksiä aiheesta pudota. Kalenteriosa itsessään sisältää nimipäivät ja pyhäpäivät.
Kalenterin myötä haluamme kiittää asiakkaitamme mahtavasta kuluneesta vuodesta ja toivotamme vielä parempaa ensi vuotta.
- Tietoja
Heinäkuussa 2021 tulivat uudet jätelain muutokset voimaan. Uudistuksen tarkoituksena on vauhdittaa jätteiden erilliskeräystä ja kierrätystä. Tavoitteena on nostaa yhdyskuntajätteen kierrätysaste 65 %:n vuoteen 2035 mennessä. Vuonna 2019 kierrätysaste suomessa oli 43 %.
Mahdollisesti näkyvin muutos tulee olemaan biojätteen erilliskeräyksen aloittaminen taajama-alueilla vähintään viiden asuinhuoneiston kerros- tai rivitalokiinteistöille. Käytännössä se tarkoittaa biojätteen astiaa jätekatokseen muiden astioiden rinnalle. Keräyksen alkamispäivämääräksi on jäteasetuksessa määritetty 1.7.2022.
Taajama-alueiden vähintään viiden asuinhuoneiston kiinteistöjen pakkausjätteiden kierrätys ja erilliskerääminen siirtyy heinäkuussa 2023 tuottajayhteisöjen ja jätelaitoksen järjestettäväksi. Lajitteluvelvollisuus edellä mainituilla kiinteistöillä laajenee, kun niillä tulee olla jäteastiat kartonki-, lasi- ja muovipakkauksille sekä pienmetallille. Moni näistä astioista löytyy jo nyt taloyhtiön jätekatoksesta. Pakkausjätteiden tyhjennyksiin liittyvät asiat hoidetaan sen jälkeen Botniaroskin kautta. Aikaisintaan 19.7.2023 myös biojätteen kuljetukset siirtyvät jätelaitoksen järjestettäväksi.
Tekstiilijätteelle tulee olla alueellinen vastaanotto vuonna 2023. Poistotekstiiliä on jo nyt vastaanotettu tempausten yhteydessä.
Vaikka jätelaki onkin jo hyväksytty, niin osittain tarkennukset ja käytänteet on määritelty jäteasetuksessa. Jäteasetusta ei ole vielä hyväksytty.